Feed on
Posts
Comments

Ohjeita kuvien latauksesta palvelimelle

Kuvien lataamiselle palvelimelle on oma lataussivunsa salakampaa varten ja oma lataussivu muita projektiluontoisia latauksia varten. Palvelimelle voi ladata ainoastaan jpg-formaatissa olevia kuvia.

Linkki salakamman lataussivulle löytyy Salakampa-sivulta ja muita latauksia varten kulloisenkin hankkeen ohjeistuksesta. Linkit löytyvät myös alla olevan ohjeistuksesta.

Salakamman kuvien lataus

Salakamman lataussivu on suojattu salasanalla, jotta vai jäsenet pääsevät lataamaan kuvia palvelimelle. Kulloinkin voimassa oleva salasana ilmoitetaan jäsenistölle erikseen. Tietoturvasyistä salasana vaihdetaan säännöllisesti.

1. Klikkaa linkkiä ja syötä salasana, mikäli sitä kysytään. Kannattaa huomata, että salasanaa ei välttämättä kysytä joka kerta, sillä selaimet säilyttävät salasanan muistissaan jonkun aikaa. Klikkaa Enter-nappia salasanan syötön jälkeen.

 
2. Varsinainen lataussivu tulee esille (oikean) salasanan syöttämisen jälkeen. Lataussivulla on ohjeistusta kuvien lataamista varten ja sivun alaosassa varsinainen latauslomake. Sivulla oleva ohjeistus kannattaa lukea huolella, erityisesti kannattaa huomioida, että tiedostojen nimissä ei kannata käyttää ääkkösiä. 

 

 

  • Klikkaa “Select files” nappia ja valitse 1-4 salakampakuvaa. Voit valita siis useita kuvia kerrallaan ladattavaksi, niitä ei tarvitse yksitellen ladata palvelimelle.
  • Valitse seuraavaksi kohdasta “select dir”  “Salakampa”

Ennen Upload Files napin klikkaamista kannattaa varmistaa, että kohdassa “select dir” on valittuna “Salakampa”. Mikäli näin ei ole, niin kuvat päätyvät palvelimella väärään paikkaa tai ne katoavat bittien taivaaseen. Alla esimerkki valimiista latauslomakkeesta.

3. Klikkaa Upload files ja lataus alkaa. Latauksen edetessä edistymisestä kertovat palkit kasvavat kuvan nimen vieressä.

4. Lopuksi saat vielä ilmoituksen latauksen onnistumisesta.

 

Muiden kuvien lataus

 

Tätä lataussivua käytetään siis kaikkeen muuhun kuvien lataamiseen kuin salakamman kuvien. Esim. vuosikilpailun kuvien, jonkun kuvausretken kuvien, näyttelykuvien lataukseen jne.

Lataussivu on suojattu salasanalla, jotta vai jäsenet pääsevät lataamaan kuvia palvelimelle. Kulloinkin voimassa oleva salasana ilmoitetaan jäsenistölle erikseen. Tietoturvasyistä salasana vaihdetaan säännöllisesti.

1. Klikkaa linkkiä ja syötä salasana, mikäli sitä kysytään. Kannattaa huomata, että salasanaa ei välttämättä kysytä joka kerta, sillä selaimet säilyttävät salasanan muistissaan jonkun aikaa. Klikkaa Enter-nappia salasanan syötön jälkeen.

 

2. Varsinainen lataussivu tulee esille (oikean) salasanan syöttämisen jälkeen. Lataussivulla on ohjeistusta kuvien lataamista varten ja sivun alaosassa varsinainen latauslomake. Sivulla oleva ohjeistus kannattaa lukea huolella, erityisesti kannattaa huomioida, että tiedostojen nimissä ei kannata käyttää ääkkösiä.

  • Klikkaa “Select files” nappia ja valitse haluamasi kuvat. Voit valita siis useita kuvia kerrallaan ladattavaksi, niitä ei tarvitse yksitellen ladata palvelimelle. Jos ladattavia kuvia on paljon, niin ne kannattaa kuitenkin ladata n. 5-10 kappaleen erissä.
  • Valitse seuraavaksi kohdasta “select dir”  “Lataus”

Ennen Upload Files napin klikkaamista kannattaa varmistaa, että kohdassa “select dir” on valittuna “Lataus”. Mikäli näin ei ole, niin kuvat päätyvät palvelimella väärään paikkaa tai ne katoavat bittien taivaaseen. Alla esimerkki valimiista latauslomakkeesta.

 

3. Klikkaa Upload files ja lataus alkaa. Latauksen edetessä edistymisestä kertovat palkit kasvavat kuvan nimen vieressä.

 4. Lopuksi saat vielä ilmoituksen latauksen onnistumisesta.

 

Comments are closed.